Vaikuttavuuden valtatiellä

Kun keväällä 2020 kirjoittaa blogia, on siinä vaikeaa olla sivuamatta tavalla tai toisella koronaviruspandemiaa tai sen vaikutuksia. Tässä blogissa sitä ei edes yritetä, vaikka se ei pääosassa olekaan. Kuka tai mikä sitä pääosaa sitten esittää? No, vaikuttavuus – urheilun taloudellinen vaikuttavuus yhteiskuntaan. Ei siis ihan vähäpätöinen tekijä.

Maailman sivu on puhuttu, kirjoitettu, julistettu ja todisteltu urheilun merkityksestä yhteiskunnalle, kun ”nuoret pysyvät poissa pahateosta” tai kun ”kuntoilu pidentää ikää”. Lainaukset ovat vapaita ja laveita, mutta kaikki ymmärtänevät pointin. Urheilu (ja liikunta) on mielikuvissa ollut aina rehtiä ja hyveellistä ja kun kultaa on huuhdottu laduilta, tartanilta tai kaukaloista, on urheilu ollut aina kansakunnan kaapin päällä ja mitalikahvit on hörpitty ylpeydestä pakahtuen. Mutta, kissa kiitoksella elää ja vaikka urheilullekin on omansa valtakunnan rahanjaossa riittänyt, ei panos-tuotto-suhde taida ihan olla kohdallaan. Näiltä mietteiltä on ollut vaikea välttyä koronakevään pyörteissä, jotka ovat jättäneet karut jälkensä koko yhteiskuntaan, myös urheiluun. Sillä kyllä, urheilu on merkittävä osa yhteiskuntaa!

Oman hännän nostamisesta

Urheiluseurojen toiminnan keskeytyminen oli koronakevään ensimmäisiä toimenpiteitä, kun taas toiminnan avaaminen ei ollut ensimmäisten joukossa – joskaan ei toki ihan viimeistenkään. Osviittaa tämä kärjistys kuitenkin antaa.

Urheilukuplan sisällä odoteltiin tuskastumiseen saakka valtiovallan tukipaketteja urheilulle, mutta valitettavasti urheilu ei ollut ensimmäisten joukossa, joiden toiminnan tukemista tuotiin julki. Ja kun tuotiin, tuli taas tunne, että ei urheilua edelleenkään pidetä oikeana työnä tai liiketoimintana. Tukea kun myönnetään eri muodoissa ensi alkuun 20 miljoonaa euroa (https://yle.fi/urheilu/3-11330104), kun taloudelliset menetykset ovat Olympiakomitean kyselyn mukaan yli 80 miljoonaa euroa (https://yle.fi/urheilu/3-11287103). Luvut eivät siis oikein täsmää, eikä niissä ole luonnollisestikaan huomioitu (tai pystytty huomioimaan) pitkän aikavälin taloudellisia vaikutuksia urheiluun – ja sen myötä yhteiskuntaan.

Tässä kohdin on välihuomiona syytä tähdentää, että tällä asettelulla ei haeta vastakkainasettelua tai pureta yöunet vievää kaunaa päättäjiä kohtaan. Kriisi vyöryi päälle sellaisella voimalla ja vauhdilla, että virheettä siitä ei ihminen selviä. Ja koska vyöry ei jättänyt ketään rauhaan, on myös täysin oikein ja ymmärrettävää, että jossain järjestyksessä sitä pitää edetä, ja että kaikkia, joita kriisi on koskettanut, pitää tukea. Siitä olemme varmasti kaikki yhtä mieltä. Olemmehan kaikki lopulta samassa veneessä, ja kuten kriisin aikana on tuotu esiin, yhdessä tästä myös selvitään.

Kun jokin asiaa menee niin sanotusti vihkoon, onkin aina ensimmäisenä syytä vilkaista peiliin ja miettiä, mitä itse olisi voinut tehdä paremmin. Aina se syy ei sieltä peilistä löydy, mutta nyt lienee syytä pohtia, olisimmeko voineet tehdä jotakin toisin jo ennen kriisiä, silloin kun tilanne oli normaali? Olemmeko onnistuneet nostamaan urheilun sinne kuuluisan kaapin päälle myös arkemme osalta? Arjen, joka lopulta luo pohjan menestykselle, hyvinvoinnille, työpaikoille – taloudelliselle vaikuttavuudelle. Olemmeko onnistuneet tuomaan esiin merkityksemme ja oman osamme yhteiskunnan hyvinvoinnissa muutenkin kuin mitalien muodossa? Olemmeko onnistuneet esittämään luotettavien mittarien avulla mitä toimintamme rahassa mitattuna tarkoittaa? Ja onko meillä ollut siihen edes kunnon työkaluja? Emme me urheiluna tässä toki täysin ole epäonnistuneet, mutta työtä on tehtävä, sillä itse se häntä on nostettava, oma ääni tuotava kuuluviin, ja oma paikka otettava – faktoihin nojaten.

 UEFA SROI – jalkapalloon sijoitetun pääoman sosiaalinen tuotto

Jalkapallo on harrastajamäärillä mitaten Suomen ylivoimaisesti suurin urheilulaji. Rekisteröityjä pelaajia on yli 136 000, ja harrastajia yli 500 000. Kun laji on myös maailmalla suurin, ja siinä liikkuvat huimat määrät rahaa, tuo se mukanaan myös mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia näyttää ja osoittaa konkreettisesti, mitä laji on ja mitä hyötyjä se tuottaa.

Lokakuussa 2019 julkistetiin UEFA SROI-mallinuksen tulos (https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jalkapallon-arvo-yhteiskunnalle-770-miljoonaa-euroa-vuodessa), jonka mukaan suomalaisen jalkapallon arvo yhteiskunnalle on vuosittain 770 miljoonaa euroa. Noin 900 jäsenseuran lajin arvo on siis huomattavan suuri, ja mikä merkittävintä, nyt se pystytään osoittamaan myös numeroina.

UEFA SROI-mallinnus on toteutettu kahdessatoista Euroopan maassa yhdessä eurooppalaisten yliopistojen ja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Mallinnuksen mukaan jalkapallo tuo vuosittain suomalaiseen terveydenhuoltoon 358 miljoonan euron säästöt muun muassa alentamalla riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja mielenterveysongelmiin. Lajin sosiaaliset hyödyt ovat yli 210 miljoonaa huomioiden vapaaehtoistyön arvo, koulutustulokset, syrjäytymisen ennaltaehkäisy ja rikollisuuden lasku. Lisäksi jalkapallon suorat vaikutukset Suomen taloudelle ovat yli 200 miljoonaa euroa harrastemaksuina, olosuhteisiin liittyvinä rakentamisen tuottoina ja työpaikkoina (https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/jalkapallon-arvo-yhteiskunnalle-770-miljoonaa-euroa-vuodessa).

Mallinnus siis osoittaa lajin taloudellisen hyödyn, ja nyt käsillä onkin 770 miljoonaa keinoa ja syytä nostaa omaa häntää ja tuoda itseään esille. Kuten Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande mallinnuksen julkistamisen yhteydessä julkistetussa tiedotteessa ilmaisi, tuo ”jalkapallo valtavasti merkityksiä ihmisten arkeen elämysten kautta, opettamalla kunnioitusta kanssaihmisiä ja peliä kohtaan. Toivottavasti jalkapallo nähdään tulevaisuudessa entistä houkuttelevampana investointina, johon kumppanit ja yhteiskunta ovat valmiita satsaamaan hyvinvoinnin lisäämiseksi. Jalkapallo luo hyvinvointia ympäristöönsä.”

Mallinnus tuodaan UEFAn toimesta myös paikalliselle tasolle seurojen käyttöön, joten jatkossa häntää voidaan nostaa yhä paikallisemmin, ja oman työn ja olemassaolon merkitystä omalle yhteisölle voidaan tuoda yhä paremmin esiin.

Työkalu ei yksinään taloa rakenna

Kuten Casagrande toi esiin, toivovat kaikki lajin toimijat, että mallinnuksen myötä jalkapallo nähdään yhä houkuttelevampana investointina. Tumput suorina seisomalla se ei toki toteudu, vaan mallinnus on työkalu, jota käyttämällä ja hyödyntämällä seuroilla on käsissään uusi, hieno mahdollisuus.

Miten sitä mahdollisuutta voisi sitten käyttää? Julkisen sektorin rahoitushaasteet (jotka eittämättä nyt koronatilanteen myötä lisääntyvät) vaikuttavat myös mahdollisuuksiin tukea ruohonjuuritason seuroja. Esimerkiksi olosuhteiden rakentaminen on siirtynyt entistä enemmän julkiselta sektorilta seuroille. Muun muassa näiden investointien seurauksena harrastamisen kustannukset ovat nousseet ja nousevat. Seurojen on pohdittava entistä aktiivisemmin omarahoituslähteitä tulevaisuudessa. (Puronaho, 2014)

Eli kun trendinä on jo jonkin aikaa ollut se, että seurat panostavat itse olosuhdekehitykseen, pystytään mallinuksen avulla tuomaan esiin olosuhderakentamisen vaikuttavuus. Mikä on vaikkapa kaupungin säästö paitsi olosuhdekuluissa, myös sosiaalikuluissa; enemmän ja parempia olosuhteita = enemmän harrastajia = vähemmän sosiaalisia haasteita.
Mallinnus antaa seuralle mahdollisuuden edistää itselleen tärkeitä arvoja ja asioita, ja vahvistaa näin omaa asemaansa ja brändiään ja kantaa omaa yhteiskuntavastuutaan – ja etenkin tuoda se esille. Kuten vaikkapa työ, jota seurat tekevät maahanmuuttajataustaisten lasten, nuorten ja perheiden integroitumisen eteen, ja tämän työn arvo yhteiskunnalle.

Mallinnuksen myötä syntyy myös työkaluja kumppanuushankintaan ja talouden kehittämiseen; voidaan osoittaa omien tukitoimintojen vaikuttavuus, toiminnan osa-alueet, joihin panostaminen tuottaa tulosta. Seurat voivat niin ikään vahvistaa mallinuksen tuloksilla yhteiskunnallista asemaansa, päästä vaikuttamaan päätöksentekoon ja olla mukana lisäämässä kaupunkien veto- ja pitovoimaa. Kun väestönkasvu kääntyy negatiiviseksi, väestö pakkautuu kasvukeskuksiin ja lapsien määrä laskee, mistä löytyvät harrastajat? Oman toiminnan vaikuttavuuden esittäminen on tärkeää, jotta se saa jatkossakin resurssit, jotka se ansaitsee ja tarvitsee, jotta vaikuttavuus ja sitä myötä yhteiskunnan saama hyöty säilyy vähintään saavutetulla tasolla.

Liigaseuran ansaintalogiikka liittyy fanien/katsojien/yleisön mielenkiintoon joukkueiden välisiä kamppailuja ja niiden ympärillä käytävää keskustelua kohtaan. Ansaittu, omistettu ja ostettu media viestivät seuran toiminnasta ja yritykset kiinnostuvat kumppanuuksista. Ruohonjuuritason seuran arvonluonnin logiikka on erilainen. Fanien/katsojien/yleisön joukko on vähäisempi. Kasvattajaseuroilla voi kuitenkin parhaimmillaan olla suora viestintäyhteys tuhansiin pelaajiin ja heidän perheisiinsä ja läheisiinsä. Se on kaupallisestikin kiinnostavan suuri kohderyhmä (Haltia 2019).

Tämä ja sen myötä syntyvä vaikuttavuus on nyt entistä helpompaa tuoda esiin. On kuin seuroille olisi nyt annettu syöttö avopaikkaan, josta pitää enää viimeistellä.

Entäs ne muut lajit – urheilu kokonaisuutena?

Urheilu ei kuitenkaan ole pelkkää jalkapalloa. Suomessa on yhdistysrekisterin mukaan noin 14 000 liikunta- ja urheiluseuraa, mutta kuntien arvioiden ja laskelmien perusteella niitä on muutama tuhat vähemmän. Keskimäärin seuroissa on 359 jäsentä, ja seurojen päätoimiset ja osa-aikaiset työntekijät vastaavat vuosittain seuroissa noin 10 000 henkilötyövuodesta (https://www.olympiakomitea.fi/2018/10/10/urheiluseurojen-tunnuslukuja/). Jalkapallon vajaan 900 seuran ja yli 660 päätoimisen työntekijän jälkeen jäljellä on siis yli 10 000 urheiluseuraa, joiden taloudellista vaikuttavuutta ei ole tällä tarkkuudella ja mittakaavalla pystytty vielä osoittamaan. Vaikka suoraa yhtäläisyysmerkkiä ei esimerkiksi harrastajamääristä voidakaan vetää, antaa jalkapallon esimerkki kuitenkin osviittaa siitä, että urheilun taloudellinen vaikuttavuus yhteiskuntaan on järisyttävän suuri. Vaikka Harri Pirisen Urheilusanomiin (18.3.2015) kirjoittamalla ansiokkaalla artikkelilla on jo ikää, ei sen viesti ole vanhentunut – päinvastoin. Lasten ja nuorten liikkumattomuus on kansanterveydellinen uhka, jonka hintalappua laskettiin jo viisi vuotta sitten miljardeissa euroissa. Liikkuminen painottuu yhä enemmän ohjattuun seuratoimintaan, joten sen elinvoiman turvaamisen merkityksestä ei pitäisi joutua edes keskustelemaan. Ja toisaalta, kun seurat saavat lisää lihaa luiden ympärille, voivat ne ottaa yhä vahvemmin haltuunsa myös yhteiskunnan toimintoja, päiväkoteja, kouluja, senioritoimintaa, ja tarjota omalla ammattitaidollaan ratkaisua haasteisiin myös kenttärajojen ulkopuolella.

Urheilu tarjoaa unohtumattomia elämyksiä, ilon ja pettymyksen tunteita, suuria tarinoita, yhteisöllisyyttä, hikeä, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kaikkea tätä olemme olleet vailla nyt muutaman kuukauden ajan, vaikka hiljalleen pääsemmekin palaamaan askel askeleelta kohti normaalia – muun yhteiskunnan mukana. Kaipuu on ollut kova, mutta nyt on toisaalta ollut myös mahdollisuus luoda uutta, osin pakonkin sanelemana. Urheilu osaa kyllä, siitä ei ole kysymys. Nyt kun sitä ei ole ollut saatavilla, on sen merkitys huomattu. Mahdollisuus on annettu, hyödynnetään se. Pidetään itseämme, merkitystämme ja vaikuttavuuttamme esillä, nostetaan omaa häntäämme. Olemme ansainneet sen.

Kim Ekroos, Jaakko Haltia ja Harri Jalonen