Siirry sisältöön

Urheilun hyvän kertomuksesta hyvän kartoitukseen

Puhetta urheilutoiminnasta on usein hallinnut ”urheilun hyvän kertomus”. Sillä tarkoitetaan narratiivia, jossa urheilu on nähty yksinomaan hyväksi kasvavalle nuorisolle ja kansakunnalle. Raittius, ryhti ja reippaus, sittemmin monet muut seikat. Kritiikkiä on esitetty erityisesti siitä, ettei urheiluväelle ole löytynyt riittävää itsereflektiota tätä kertomusta kohtaan. Tarjollahan ei ole ollut pelkästään hyvää kertomusta, vaan ongelmia urheiluun on kasautunut riittämiin.

Jos urheilun hyvän kertomuksen kritiikin kohdistaa erityisesti lasten ja nuorten urheiluun, niin on myönnettävä, ettei junioriurheilu toki ole ristiriidatonta toimintaa. Kilpailun perusjuonne tuottaa toimintaan paljon sellaista, joka varomatta johtaa ylilyönteihin. Kestokysymyksiä ovat erilaiset poissulkevat mekanismit, vaativuuden ja hauskuuden tasapaino, drop out, vanhempien odotukset, epäasiallinen käytös ja niin edelleen. Jokainen seuratoimintaa tunteva tietää pahoja riman alituksia, mitä tulee junioriurheilun käytäntöihin. Näistä on tärkeää puhua.

Harrastukset nähdään kuitenkin nykyään(kin) tärkeänä osana lasten ja nuorten hyvinvointia. Liikunnan ja urheilun harrastaminen on varsin suosittua. Liikuntaharrastusten etsinnöissä perheet ovat toisinaan päätyneet urheilun pariin myös silloin, kun ei oikeastaan olla oltu kiinnostuneita urheilusta, siis kilpailemisesta ja harjoittelemisesta. Onkin ollut varsin tervetullutta, että on kehitetty uusia, vaihtoehtoisia tapoja harrastaa liikuntaa niin seuroissa kuin niiden ulkopuolellakin. Näin kaikki löytävät entistä paremmin itselleen sopivan harrastuksen ja sitä kautta hyvinvointiaan tukevia tekijöitä, kuten yhteisöllistä ja kiinnostavaa tekemistä ja omien taitojen kehittämistä. Tällä tavoin toivotaan myös liikkeen lisääntyvän ja toimintakyvyn paranevan.

Harrastamiseen liitettyjä hyviä asioita toteutuu tietenkin myös seuratoiminnoissa ja urheilussa. Ja myös seuratoiminnoissa aikaan saatu liike on osaltaan ratkaisemassa liikkumisen tarpeellista määrää, vaikkei se yksin siihen riitäkään. Täytyy varmasti myös olla niin, että seuratoiminnoissa on jotain lapsia ja nuoria aidosti kiinnostavaa, koska noin puolet peruskouluikäisistä niihin vapaa-ajallaan osallistuu. Satoja tuhansia lapsia ja nuoria.

Urheilu saa aikaan hyvää

Eli jotain hyvää urheilu, seuratoiminta saa aikaan. Ja tietysti saa, miljoona suomalaista harrastaa ja puoli miljoonaa tekee vapaaehtoistyötä seuroissa, joiden taloudellinen volyymi on noin 0,7 miljardia euroa. Toiminnalla on reilusti yli satavuotiset perinteet.

Silti urheiluseuratoiminnan kehittäminen ja rooli ylipäätään on vähänlaisesti näkynyt niissä avauksissa, joita on tehty yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi ja yhteisen hyvän edistämiseksi – harrastamisen, liikkumisen, toimintakyvyn ja niin edelleen. Miksi näin?

Seuratoiminnan kehittäminen katosi

Viime vuosikymmenen järjestökentän muutokset eivät ole suosineet lasten ja nuorten urheilun tai seuratoiminnan laajaa kehittämistä. Huippu-urheilun muutosprosessissa urheilun harrastaminen ja urheiluseuratoiminta katosivat keskiöstä, jonne asettui urheilijan polku. Samaan aikaan järjestöjumpassa toimialajärjestö Nuori Suomi lakkautettiin ja toiminnot siirrettiin osaksi uutta yhteisjärjestöä, Valoa, sittemmin Olympiakomiteaa. Muutoksen eri vaiheet ovat johtaneet siihen, että pääjärjestössä ovat painottuneet enemmän muut asiat kuin seuratoiminta ja lasten ja nuorten urheilu. Kuitenkin näiden asioiden kokonaiskuva, yhteinen kehittäminen ja etujenkin valvominen olisi koko järjestökentälle eduksi.

Edellä mainittua varten on tärkeää, että toiminnasta on riittävät ja olennaiset tiedot. Tätä on hankaloittanut se, että junioriurheiluun ja seuratoimintaan liittyvä tutkimuskaan ei ole oikein ankkuroitunut minkään tutkimustahon ytimeen. Jo aikoja sitten ihmeteltiin, että tietoperusta on yksittäisten tutkijoiden kiinnostuksen varassa. Tässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Toki joitakin askelia on otettu eteenpäin, mutta joitakin myös taaksepäin. Edelleen mietitään, miten saataisiin jatkuvuutta esimerkiksi aikuisten harrastamista ja vapaaehtoistyötä koskevaan tutkimukseen (muistattehan Kansallisen Liikuntatutkimuksen), käynnistettyä kentän tilaa ajantasaisesti luotaava seurabarometri, tai missä tutkittaisiin junioreiden talenttitoimintoja, kilpailujärjestelmiä ja muita lasten ja nuorten urheilemisen keskeisiä kysymyksiä.

Nämä kehityskulut on helppo todeta nykytilanteesta katsoen, mutta suuntaa on joskus vaikeaa hahmottaa keskellä kulkua. Tunnistan tämän hyvin, koska olen kentän likellä toimineena urheilututkijana ollut itsekin vetelemässä jälkikäteen katsottuna välillä oikeista, välillä vääristä naruista. Olennaisinta olisi kuitenkin nyt suunnata katse eteenpäin ja jatkoaskeliin.

Kertomus kaipaa päivitystä

Jotta urheiluseuratoiminnan merkitys osana yhteisen hyvän edistämistä hahmottuisi, olisi aika päivittää urheilun hyvän kertomus urheilun hyvän kartoitukseksi. Tarvitaan nykyistä parempaa, tietoperusteista analyysiä siitä, miten urheiluseuratoiminta tuottaa hyvää ja mitkä seikat tätä uhkaavat. Entä miten seuratoimintaa voisi parhaiten tukea siinä hyvässä, jota ne saavat aikaan. Tätä tietoperustaa tarvitaan itse asian vuoksi, mutta myös sen vuoksi, että tätä ei todellakaan kannata tehdä jokaisen lajin ja seuran itsekseen.

Yhteisen hyvä edistämisen ja urheiluseurojen itsensäkin vuoksi on tärkeää, ettei seuratoiminta jää ulos niistä yhteiskuntaa eteenpäin vievistä ratkaisuista, joihin seuroilla olisi annettavaa. Toimintahan on joka tapauksessa valmiiksi olemassa ‒ seurat eivät ole uusi, erillinen idea, hanke tai ohjelma. Siksi tämän kirjoitussarjan kirvoittanut kysymys on olennainen: Mitkä tahot seurojen roolia ja ääntä oikeastaan ylläpitävät ja käyttävät?

Outi Aarresola
Yliopistonlehtori
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto

 

Kirjoitus päättää ”Oi jospa Suomi vielä uskoisi urheiluun!” -kirjoitussarjan, jossa ei kirjoiteta liikunnasta eikä huippu-urheilusta, vaan urheilusta ja urheiluseuroista.

8.4.     Jaakko Haltia – Olympiakomitea ja lajiliitot turhia?
11.4.   Arto Kuuluvainen – Oodi urheiluseuroille
14.4.   Kati Lehtonen – Urheiluseurat jonon jatkona
17.4.   Kim Ekroos – Arvokas urheiluseura
19.4.   Jari Lämsä – Menetetty urheiluliike
21.4.   Erkki Alaja – “Pelataan logolle”
24.4.   Outi Aarresola